Lasin aika -näyttelyä on jäljellä vähän vajaa kuukausi, joten vielä on aikaa käydä tutustumassa Kauklahden lasitehtaan vaiheisiin.
Olen ehtinyt katsoa näyttelyn melko moneen kertaan, joten tuntui siltä, että nyt olisi hyvä saada mukaan joku, joka on innostunut lasista, mutta joka ei ole vielä katsonut näyttelyä. Onnistuinkin saamaan näyttelykaverikseni Elinan, joka on kiinnostunut vanhasta lasista ja astioista ja myös kerää niitä.
– Mikään asiantuntija en ole, mutta olen aina tykännyt astioista. Kun opiskelemaan lähtiessäni muutin omilleni, halusin, että astiani olivat Arabiaa ja Iittalaa, Ikean astiat eivät kiinnostaneet, kertoo Elina.
Niin kuin moni kävijä, myös Elina bongaa vitriineistä tuttuja esineitä.
– Se on jännä juttu: vaikka ei muistele jotain tiettyä astiaa, niin kun sellaisen näkee museossa tai kirpparilla, muistaa heti, missä sellaisen on pienenä nähnyt tai missä sitä on käyttänyt.
Kirkas lasi on sopinut Elinan tyyliin. Nyt kolmevitosena myös värillinen lasi on alkanut miellyttää.
– Se on varmaan tällainen aikuistumisjuttu. Ensin sitä haluaa muokata omanlaisensa tyylin, joka poikkeaa siitä, mitä lapsuuskodissa on ollut, mutta kun on vähän vanhempi, alkaa nostalgiakin purra, naurahtaa Elina.
– Minulla on pitkä historia kirkkaan lasin kanssa, mutta nyt tietyt värillisten lasien sävyt ovat alkaneet viehättää myös.
Elina ei ole keräilijä, joka ostaisi hinnalla millä hyvänsä.
– On kiva kiertää katsomassa ja etsimässä. Esineen pitää säväyttää, jotta sen ostan. Minua kiinnostaa 1950- ja 1960-luvun lasi, mutta hurjia summia en ole valmis maksamaan. Pikemminkin tarkoitus on etsiä jotain omaa silmää miellyttävää edullisesti.
Perheen kesälomareissuilla tutkaillaan myös muun Suomen tarjontaa ja usein jotain mukavaa saattaa löytyä nimenomaan muualta kuin pääkaupunkiseudulta.
– Jos kerääminen olisi liian helppoa, siinä menisi osa viehätyksestä ja samalla löytämisen ilo. Aina ei sitä säväyttävää löydy tai ei halua maksaa pyydettyä hintaa. Ja toisaalta on niinkin, että kun on saanut kerättyä jotkin tietyt halutut esineet, on tullut myös krantummaksi.
Ja sitten on myös tilakysymys.
– Ei kauniita esineitä ole kiva kerätä kaappiin, haluan pitää niitä esillä. Mitään isoja kokoelmia ei kerrostalokolmioon mahdu eikä keräilyn vuoksi ruveta isompaa asuntoa etsimään.
Näyttelykierroksen ja teekupillisen ääressä käydyn juttutuokion jälkeen on tietysti vielä kysyttävä, miltä näyttely kauniiden astioiden ystävästä vaikutti.
– Pieneen tilaan on onnistuttu tuomaan niin tehtaan historiaa kuin kauniita esineitäkin. Tosi viehättävä näyttely.
Näyttely sai siis hyvät pisteet. Museomakustelija puolestaan kiittää Elinaa hyvästä näyttelyseurasta:-)
Museomakustelua 