Valikoituja terveisiä

Kesä oli hujahtaa ohi ennen kuin ehdin Fiskarsin kesänäyttelyä katsomaan. Ja nythän käsillä ovat aivan viime hetket käydä katsastamassa Greetings from Suomi.

Kun retkeilimme Fiskarsiin, oli jo perussyyssää: välillä vettä tuli paljon ja välillä vähemmän, mutta kosteaa oli koko ajan. Siksi oli mukava pelastautua näyttelyn suojiin. Nyt seuraa pieni kuvakavalkadi, jonka valitsin senhetkisten tunnelmien perusteella kummempia miettimättä.

Suomen leijona on arka aihe, josta saa aikaiseksi oikein kunnon rähinän, jos niikseen tulee. Mahtaakohan tämä Heikki Marilan tulkinta hermostuttaa erittäin perinteisestä tulkinnasta kiinni pitäviä?

Marila1

Teemu Kankaan Polun seuraaja on kyllä uskomattoman hyvä hämäys: näyttää puulta, vaikkei ole. Kyllä teki mieli koettaa, jos puun syyt tuntuisivat kuitenkin…

TeemuKangasPolunseuraaja

Jenni Roinisen ja Klaus Haapaniemen Arte Bloom -sohva on kaunis kuin mikä ja työn jälki on hieno.

JenniRoininenKlausHaapaniemiArteBloom

Suomi 100 -teemaa on rummutettu niin tehokkaasti, että minua ovat jo pikkuisen alkaneet kyllästyttää 100-kokoelmat. Siksi olikin mukavaa, että Liisa Jokisen Hel Looks – ei pelannut tällä sata-jotain-systeemillä. Kyllä erilaisia lookeja riittää! Kiinnostava kokoelma.

LiisaJokinenHelLooks1

Ja olipa hauskaa, kun joukosta löytyi tuttu, Jokkemaan Johanna Seppä, arkeologi ja  vapaavirkkaaja vailla vertaa.

LiisaJokinenHelLooks2

Piia Niemisen ja Helena Kallion Suden hetki – hienovaraista ja herkkää.

PiiaNieminenHelenaKallioSudenHetki

Outi Pieskin työt kiinnostivat – ehkä senkin vuoksi, että olin juuri lukenut kiinnostavan artikkelin saamelaiskulttuurista.

OutiPieskiOurLandOurRunningColors
Our land, our running colours
OutiPieskiGámmi
Gámmi

Syystä tai toisesta Kim Simonssonin työt kolahtavat, tässä Maja.

KimSimonssonMaja

Maikki Pekkalan Hiljaisten miesten laakso on vallan hilpeä. Kun palloa kääntää, on toisella puolen kesäversio hiljaisista miehistä.

MaikkiPekkalaHiljaistenMiestenLaakso

Kädentaitoihin hurahtaneena bongaan toki aina kaikki työt, jotka liittyvät erityisesti pehmeisiin materiaaleihin. Suden hetken lisäksi Fiskarsissa löytyi muutakin, tässä Lulu Halmeen Suomineidon uudet kujeet.

LuluHalmeSuomineidonUUdetKujeet

Ja oman open työt täytyy aina tsekata, oli sitten materiaali ja toteutustapa mikä tahansa. Kyllä on hienot sävyt tässä Piitu Nykoppin Connection-työssä. Tätäkin teki niin mieli hiplata, mutta maltoin mieleni.

Mainokset

Glimsin piha peruskorjataan vanhaa kunnioittaen

Kuun vaihteessa loppui Glimsin kesäkausi – ja alkoi piharemontti. Ei siis tarvitse säikähtää, vaikka museon pihapiiriin astuessa edessä olisikin aivan toisenlaista toimintaa kuin tavallisesti. Museo on kuitenkin auki myös piharemontin ajan, joten portista voi astua rohkeasti sisään.

Glims1

Niin kuin mikä tahansa piha myös museon piha kaipaa välillä uudistusta. Oman pihansa voi yleensä myllätä halutessaan aivan uuteen uskoon, mutta arvokasta kulttuuriympäristöä kunnostettaessa ei voida tehdä mitä tahansa.

– Kun kohde on arvokas perinneympäristö, sitä peruskorjataan vanhaa vaalien ja säilyttäen, sanoo intendentti, arkkitehti Marja Sahlberg Espoon kaupunginmuseosta.

Glimsin pihapiirin peruskorjausta ja kunnostustöitä onkin edeltänyt perinpohjainen kasvillisuusinventointi, jossa on selvitetty myös kasvillisuuden ikä ja kunto.

– Se, mitä kasvillisuuden suhteen tehdään, on lähinnä palauttavaa. Apuna suunnitelman teossa ovat olleet kasvillisuusinventoinnin lisäksi muun muassa vanhat valokuvat, kertoo Marja.

Kun aikaa kuluu, pihan muutokset aiheuttavat usein ongelmia pihapiirin rakennuksille.

– Aikojen saatossa maasto on kohonnut liian korkealle ja se on aiheuttanut sen, että vedenohjaus on pielessä: vedet valuvat rakennusten seinustoille ja alle.

Mylläystä on siis tiedossa useassa kohteessa Glimsissä. Suoja-aidat ja kaivinkone ovat jo ilmestyneet yläpihalle, jossa virheelliset vedenohjaukset aiheuttavat eniten huolta. Myös piha-alueen kulunut nurmialue uudistetaan ja se vaatii kasvualustojen vaihtamista ennen kuin tilalle saadaan uusi nurmi.

Glims2

– Maa-ainesta tulee aika paljon, ja se kuljetetaan alapihan ja riihen väliseen maastoon. Alapihan alueella on siis liikennettä koko ajan.

Remontin aikana ei välttämättä ole koko ajan pääsyä kaikkiin Glimsin rakennuksiin, mutta päärakennukseen ja tupaan on tarkoitus säilyttää kulku myös remontin aikana.

Glimsin maisemat saattavat muuttua jonkin verran, sillä osa puista on vanhoja ja huonokuntoisia.

– Jos katsoo vanhoja valokuvia, maisema on vuosisadan vaihteessa ollut paljon avoimempi kuin nyt – valtaosa puista on Glimsin historiaa ajatellen melko uutta perua. Huonokuntoiset puut täytyy kaataa jo turvallisuudenkin takia.

Kun kohde on niin suosittu kuin Glims on, turvallisuus täytyy ottaa vakavasti huomioon. Niinpä esimerkiksi tuvan nurkalta kahvilalle suuntautuva polku pannaan uusiksi.

Glims3

– Se on todella hankala ja varsinkin liukkaalla kelillä myös vaarallinen. Pihan uudistuksessa polun kohdalle tehdään maastoportaat.

Muutoksia on siis tulossa. Piharemontin pitäisi valmistuman syksyn aikana. Vähän arvelen, ettei Museomakustelija malta pysyä kameroineen pois Glimsin tienoilta. Pitäähän sitä seurata, mitä kaikkea siellä tapahtuu…

Koreasti katettu

Kamun aulan vitriineissä on taas katsottavaa: esillä on museon saama tuore lahjoitus Backbyn kartanossa 1900-luvun alkupuolella syntyneiltä ja asuneilta Thelma ja Kaarlo von Freymannilta.

Lasisto on kuulunut alun perin sisarusten äidin Ebba de Persin vanhemmille itävaltalaiselle markiisi Carlo de Persille ja ruotsalaiselle Karin Gillbladille. Lasisto tilattiin 1900-luvun alussa  itävaltalaisesta Lobmeyrin lasitehtaasta ja Ebba sai lasiston myötäjäislahjana vanhemmiltaan. Posliinista valmistetut kultareunaiset ja kukka-aihein koristellut lautaset oli tilattu Ranskassa toimineelta Limogesin posliinitehtaalta 1890-luvulla.

Lahjoittajat ovat koonneet lahjoittamansa esineistön siten, että kaupunginmuseo voi tehdä kartanoelämää esittelevän kahden hengen kattauksen. Ehkä jossain näyttelyssä vielä päästään ihastelemaan kaunista kattausta koko komeudessaan.

Esineet kannattaa tietysti käydä katsomassa paikan päällä, mutta maistiaisiksi muutama kuva:

Kauniit esineet ovat esillä vitriineissään 1.10. asti, joten vielä on kuukauden verran aikaa käydä ihastelemassa.

Pieni kiire sen sijaan on ehtiä katsomaan Lasin aika -näyttelyä, sillä se on avoinna viimeistä viikonloppuaan. Loppuhuipennuksena on 2.9. Lasilauantai, jolloin näyttelyn tiimoilta on järjestetty paljon kiinnostavaa ohjelmaa. Paikalla on muun muassa lasinpuhaltaja ja näyttelyn voi kiertää vaikka useammankin kerran erilaisilla opastuksilla, sillä tarjolla on myös draamallinen opastus sekä suomeksi että ruotsiksi!

 

Kun seuraava sähkökatko osuu kohdalle…

…voisi kokeilla muutakin kuin taskulamppua ja pelkkiä kynttilöitä. Suutarinpalloa! Kyseinen vanha valaisin kulkee muun muassa nimillä cobbler’s lamp ja Schusterkugel.

DSCF4732

Kun pallossa on vettä, se on ripustettu sopivalle korkeudelle ja takana on kynttilä, tulee valoa kummasti. Koska käsillä ei ollut sopivaa ripustuskoukkua, kokeiluni ovat vielä hieman kesken, mutta idea kävi kyllä selville.

Ilmeisesti suutarinpallon kanssa on myös voinut käyttää ihan sille vartavasten tehtyä telinettä koukkuineen, jolloin se on melkein kuin pöytävalaisin. Jos tuttavapiirissä sattuu olemaan seppä, teline ei ole varmaan kovinkaan hankala kapine valmistaa.

Pieni kaivuutyö netin syövereihin paljasti, että vaikka suutarinpallolle ei ole suoranaista tarvetta nykyään, se kiehtoo ideana edelleen: kaupan on erinäisiä vain vähän entisaikaisia modernimpia suutarinpallo-valaisimia. On neljän tai kolmen pallon valaisimia ja tuikkutelineitä, joissa on mukana lasipallo. Kurkatkaa nettiin ja ihmetelkää;-)

 

 

Musiikki vie aikamatkalle

Museomakustelija lähti vähän etukenossa tutustumaan Glimsin Espoo-päivän tarjonnan musiikilliseen osaan: sunnuntaina 27.8. Glimsissä esiintyy muusikko, säveltäjä ja luova tuottaja Anni Tolvanen, jonka instrumentti on avainviulu.

Avainviulu2

Hän kertoo, että avainviulu – nyckelharpa – on Ruotsin kansallissoitin. Maallikolle se on silti aika eksoottinen soitin ja näyttääkin erikoiselta. Miten päädyit juuri avainviuluun?

– Olin laulanut sekä soittanut pianoa ja halusin kokeilla jotain uutta. Lähdin parikymppisenä opiskelemaan Ala-Könni-opistoon ja siellä pääsin kunnolla kokeilemaan ja sitten opiskelemaan avainviulun soittoa.

– Olin alun perin ajatellut soittimeksi viulua, ja pariksi vuodeksi pudotinkin avainviulun pois, mutta palasin takaisin sen pariin. Avainviulu oli ja on minusta suunnattoman siisti soitin.

Anni2
Anni Tolvanen antoi pienen soittonäytteen vanhan Marian sairaalan portailla. Sunnuntaina avainviulua kuullaan Glimsissä.

Anni Tolvasta kiinnostavat historia ja historian estetiikka, mutta myös se, mitä tekniikalla pystytään tuottamaan, sillä hänellä on pitkä historia peliharrastajana.

– Musiikin avulla voi aikamatkailla, voidaan tuoda historiasta nykyaikaan asioita ja nautiskella, vaikkakaan samaa estetiikkaa ei voi saavuttaa. Ennen tallennusmahdollisuuksia suurin osa musiikista oli live-musiikkia, nykyään 99 prosenttia kuulemastamme musiikista on nauhoitettua. Musiikilla on eri merkitys meille kuin esimerkiksi niille, jotka elivät muutama sata vuotta sitten.

Niinpä meille se aito ja oikea tulkinta ei yleensä olekaan livenä kuultu vaan jokin tietty levytys.

– Aika monet artistit esiintyvät live-keikoilla playpackina, sillä kuulijat odottavat tiettyä soundia, jossa on mukana paljon digitaalisuutta. Live-keikoillakin pystytään tekemään äänelle paljon, mutta ei samalla tavalla kuin studio-oloissa.

Pitkään pelit olivat Tolvasen harrastus, musiikki puolestaan ammattipuolta.

– Meni aika pitkään, ennen kuin keksin, että voin yhdistää nämä kaksi asiaa, vaikka olin säveltänyt musiikkia peleihin. Tällä hetkellä vedän Digitalents Helsingissä GameDev Labia, joka on nuorille aikuisille suunnattu eräänlainen esihautomo start up -yrityksille.

Ensi sunnuntaina Glimsissä Anni Tolvanen vie kuitenkin kuulijat pohjoismaisen kansanmusiikin pariin ihan livenä. Toista samanlaista hetkeä ei tule.

– Jokainen esityskerta on ainutlaatuinen: eivät pelimannitkaan soita kappaletta kahta kertaa peräkkäin tismalleen samalla tavalla.

****

Sunnuntaina siis Glimsiin: 27.8. kello 13 Pohjoismaista kansanmusiikkia ja pelimanniperinnettä. Anni Tolvanen: avainviulu ja laulu.

Se on täällä!

Lasin ystävät ja Lasin aika -näyttelyssä käyneet ovat taatusti odottaneet tätä kirjaa:

Kansi

Nyt se on siis saatavissa – onneksi näyttelykin on vielä jonkin aikaa avoinna, joten on vielä mahdollisuus tehdä kierros näyttelyssä kirjan kanssa.

Kirja on napakka ja tiivis tietopaketti Kauklahden lasitehtaasta, sen toiminnasta, tekijöistä ja tuotannosta. Kirjoittajat ovat Pirkko Sillanpää, Ilkka Kuhanen ja Kaisa Koivisto.

Vaikka olen yhtä ja toista aiheesta lukenut, on aina mukavaa, että on käsissä hyvä tietopaketti, jossa kaikki on yksien kansien sisässä. Kirjan tekstit ovat suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, joten kirja palvelee myös vaikkapa viemisinä ulkomaille.

Kirjan runsas kuvitus ilahduttaa ja lopussa on vielä mainio esineluettelo kuvineen Kauklahden lasitehtaan tuotannosta Espoon kaupunginmuseon kokoelmista. Kaltaistani maallikkoa miellyttää myös se, että kirjaan on sisällytetty lyhyt lasisanasto. Ei tarvitse enää aina googlata.

Joten pitemmittä puheitta ohessa muutama maistiainen kirjan sivuilta:

Pakkaaminen
Pakkaamon väkeä ja viilikuppi.
Vapaa-ajan työt
Kauklahden lasitehtaassa tehtyjä vapaa-ajan töitä…
Valaisinlasi
…valaistuslasia…
Taide-esineet
…taide-esineitä…
Käsinmaalattu lasi
…käsin maalattuja esineitä…
Muottiin puhallettu
…muottiin puhallettuja…
Muu tuotanto
…muuta tuotantoa…
Puristettu lasi
…puristelasia…
Lasisanastoa
…lasisanasto.

 

 

Kestikievarin kautta Helsinkiin

Jos nykyään valitetaan teistä, niin tehtiin sitä ennenkin: matkustavaiset valittivat teiden kunnosta ja talonpojat tienpidon taakasta.

– Talonpojilla oli vastuullaan tietyt tienpätkät, jotka piti pitää kunnossa. Tiet oli jaoteltu kuntoisuusluokkiin ja tienpitovastuut määrättiin niin, että kukin sai  huollettavakseen sekä parempaa että huonompaa tietä, kertoo museo-opas Roosa Ruotsalainen, joka piti Glimsissä kiinnostavan opastuksen Kärrypoluista rautatiehen.

Kunnossapitoon liittyviä asioita vietiin usein käräjillekin, ja jos talonpojan katsottiin laistaneen velvollisuutensa, sakkosumma saattoi olla iso.

Kun rakennettiin siltoja, talonpoikien piti toimittaa rakennusmateriaaleja. Mahdolliset vastuut otettiin huomioon jo rakennusvaiheessa.

– Pölkyt merkittiin, ja näin tiedettiin, kuka oli vastuussa, jos pölkky petti alta, kertoo Roosa.

Kestikievarilta kuninkaantielle
Glimsin sijainti on ollut oivallinen: vain kivenheiton päässä Kuninkaantiestä.

Teitä kuluttivat sotilaat ja valtion asioissa liikkuvat, mutta kun aikaa kului, teillä näkyi muitakin matkustajia. Ihan noin vain ei kuitenkaan matkaan lähdetty, vaan mukana piti kantaa matkustuslupaa.

– Jos oli kyse pienemmästä matkasta, luvan kirjoitti pappi, pidemmälle matkalle tarvittiin lupa maaherralta. Matkustuslupa oli tärkeä, sillä ilman sitä ei saanut kestikievarista kyytiä.

Glimsissä kestikievari on ollut kolmeen otteeseen. Tilan sijainti Helsinkiin johtavan tien varrella Kuninkaantien läheisyydessä on ollut hyvä kestikievarinpidon kannalta.

Roosa Glimsin tuvassa
Kunnollisen kokoinen tupa oli Glimsissä tarpeen jo pelkästään kestikievaritoiminnan takia.

Kestikievarinpidolla oli talonpojan kannalta omat hyvät ja huonot puolensa.

– Kestikievarin isännän ja renkien ei tarvinnut lähteä sotaan ja isännällä oli myös anniskeluoikeus. Toisaalta kestikievarinpito oli hyvin säädeltyä ja talossa piti olla monenlaista tavaraa ja tarviketta, niin matkustavaisille kuin heidän hevosilleenkin.

Ja tietysti kestikievarissa piti olla kyytiä tarjolla. Talonpojilla oli kyyditsemisvelvollisuus, ja kun joku tarvitsi kyydin, ensimmäisenä lähti ajoon se, kenellä vuoro oli. Jos kaikki hollikyytivuorolaiset olivat ajossa, valjastettiin kievarin omat hevoset. Jos tämäkään ei riittänyt, vuoroon tulivat reservitilat, jolloin hevonen haettiin vaikka peltotöistä.

– Hollikyydit olivat isoja taakkoja, ja niistä yritettiin luistaa.

Pilttuun lattia
Tätä pilttuuta on käytetty, sen näkee jo lattiasta.

Kun Roosaa kuunteli, havahtui siihen, että vaikka ajat ovat muuttuneet, monia matkustukseen liittyviä seikkoja on säädelty hyvin samaan tapaan niin nyt kuin paljon, paljon aiemmin. Nykyään hotellissa täytetään lomake ja samaan tapaan ennen vanhaan kestikievarissa pidettiin päiväkirjaa, johon tulijat kirjoittivat tietonsa.

Kestikievarin päiväkirja
Tämännäköinen oli Glimsin kievarin päiväkirja.

Ja ihan samalla tavalla nytkin pitää huoneessa olla puhtaat lakanat, ruokaa tarjolla ja taksat selvillä. Jotkut asiat siis matkailussakin ovat oikeastaan pysyneet suurin piirtein ennallaan, vaikka hevoskyydillä ei liikutakaan. Kyytejäkin voi joutua odottelemaan ihan niin kuin ennenkin…

Kammari1
Glimsin kestikievarin kammari ei ollut ollenkaan hullumman näköinen.