Päivä pulkassa

Kun lähtee pääkaupunkiseudulta retkelle Loimaalle, on matkaa sen verran, että kun kotiin pääsee takaisin, on päivä todennäköisesti pulkassa.

Kohteena oli Suomen maatalousmuseo Sarka, joka maatalossa kasvaneelle on tietysti sydäntä lähellä. Museossa on käyty aiemminkin, mutta vuosia siitä käynnistä oli kulunut jo niin paljon, että perusnäyttelykin oli jo ehditty uusia.

Päiväpulkka
Päivänpulkka. Vähän niin kuin simppeli kellokortti.

Vaikka olisikin maalainen ytimeltään, niin sehän ei tarkoita sitä, että maatalouden historia olisi kaikkine puolineen tuttua. Ja vaikka sattuisi paljon tietämäänkin, aina riittää omissa tiedoissa kohennettavaa.

Jauhinkivi
Olen joskus harkinnut, pitäisikö hankkia jyvämylly. Tosin ihan näin pitkälle en ole ajatellut mennä…

Havainnollistamiseen ei aina tarvita ihmekonsteja: jo väreilläkin saa paljon aikaan. Vanhaa sarkajakokarttakin on paljon selkeämpi, kun sarat on väritetty eri väreillä.

Sarkajako

Suomi 100 -vuoden (ja uuden Tuntematon sotilas – elokuvan) tiimoilta sotaa on taas käsitelty paljon. Sota-aikaan kotirintamallakin riitti tehtävää, ja maaseudulla ruoan tuotanto oli erityisen tärkeää. Niinpä ihmisiä neuvottiin ja innostettiin muun muassa julisteiden avulla.

 

Metsäomaisuus on ollut yhdenlainen pankki maanviljelijälle. Metsästä on saatu varoja rakentamiseen, kouluttamiseen – tai vaikka vähän parempaan kahviserviisiin.

Serviisi

Kun nykyään ajelee Suomessa, ei lehmiä, noita sympaattisia otuksia, enää näy entiseen tapaan laitumella. Se toi ennen mieleen kotoisan tunteen. Mukavampi lehmiä oli katsella kuin muovitettuja rehupaaleja.

Joillakin lehmillä on sitä paitsi ollut kiinnostavan tuntuinen elämä. Niin kuin tällä Raita-Paidalla.

Filmilehmä

Perusnäyttelyn lisäksi Sarka-museossa oli myös kiinnostava 8 peltoa -näyttely. Sastamalalainen tekstiilisuunnittelija Outileena Uotila piti peltopäiväkirjaa ja kutoi 8 räsymattoa, yhden kutakin vuodenaikaa varten.

Maanläheinen, kiinnostava idea ja kaunis toteutus. Ripustusta sen sijaan vähän moitin: kävijä ilahtuisi siitä, että kunkin maton vieressä olisi mattoon liittyvä teksti. Erillinen kansio ei ollut mielestäni paras mahdollinen ratkaisu.

Näyttely on auki maaliskuun 4. päivään asti, joten hyvin ehtii käymään. Suosittelen ripustusnurinasta huolimatta. Ohessa kuvakavalkadi ja aihetta mietintään: mikä mahtaisi olla minkäkin vuodenajan matto? En kerro, käykää katsomassa;-)

 

 

 

 

Mainokset

Tampereella pimeässä

Olin jo melkein luopunut toivosta, että ehtisin katsomaan Synnöve Dickhoffin, Helena Kaikkosen, Ulla Pohjolan ja Kaija Poijulan Sivumerkityksiä-näyttelyä Tampereelle Galleria Saskiaan. Näyttelyä ei ollut enää monta päivää jäljellä, kun pimeänä ja sateisena   joulukuisena perjantai-iltana liukastelimme kohti galleriaa. Nuhjuisesta säästä oli mukava pelastautua sisätiloihin, vaikka katseluaikaa ei kovin runsaasti ollutkaan.

Goodgirl2013KaijaPoijula_Fotor
Good Girl, Kaija Poijula

Ryhmänäyttelyt ovat siitä kiinnostavia, että vaikka osa teoksista olisi tuttuja, ne asettuvat uuteen näkövinkkeliin, kun seurakin on uusi.

Lähde2014_Fotor
Lähde, Ulla Pohjola

Eikä sielua koskettanut taideteos tyhjene, vaikka sitä kävisi katsomassa kuinka monta kertaa tahansa. Esimerkiksi tämä Ulla Pohjolan työ Kätkö 4 onnistuu ilahduttamaan minua aina. Jos onni potkaisisi uuden työpaikan tai runsaiden toimeksiantojen muodossa, menisin ja ostaisin sen itselleni.

Kätkö42012UllaP_Fotor

Joskus teos  onnistuu yllättämään ja viemään katsojansa matkalle johonkin menneeseen, jota ei ole tiennyt erityisemmin ajatelleensa. Taiteella on omat avaimensa.

JoUnohtunut2015HK_Fotor
Jo Unohtunut, Helena Kaikkonen

Väreillä on oikeasti voimaa. Kun oli tarponut märkiä katuja, oli virkistävää katsoa kauniin punaista työtä. Hehku ei harmi kyllä toistu kuvassa niin hyvin kuin toivoisi.

AlkujaI2016_Fotor
Alkuja I, Synnöve Dickhoff

Näyttelystä lähtiessä harmittelin oikeastaan vain sitä, ettei ollut mahdollisuutta mennä katsomaan teoksia uudemman kerran. Niillä olisi kuitenkin ollut toisena päivänä ihan uudet jutut kerrottavana.

Loitsu2017KaijaP_Fotor
Loitsu, Kaija Poijula

Nyt pitäisi tehdä asiaa Jyväskylään, sillä Suomen käsityön museossa avautuu juuri loppiaisen korvalla Ulla Pohjolan ja Kaija Poijulan näyttelyt yhteisnimellä Memento. Onneksi näyttely on avoinna huhtikuulle…

Sota särkee aina

Kun menee katsomaan jotain uutta näyttelyä, on aina kiinnostavaa nähdä, miten se on rakennettu. Miten paikallishistoriaa on taustoitettu maailman tapahtumilla, mitä on otettu mukaan, mitä jätetty pois. Valintojahan on aina tehtävä: jos yrittää kertoa ihan kaiken aiheesta, voi käydä niin, että ei tule kertoneeksi kunnolla mitään.

Kävin Espoon kaupunginmuseon Särkynyt elämä -näyttelyn avajaisissa, mutta avajaisissa on yleensä hankala todella keskittyä katsomaan näyttelyä. Siksi tapaan suosiolla jättää tarkemman katsastuksen myöhemmäksi. Niin nytkin.

Reilu sata vuotta sitten Espoo oli vielä melkoisen ruotsinkielinen, minkä voi päätellä vuoden 1907 eduskuntavaaleista: Ruotsalainen kansanpuolue sai äänistä 59,2 prosenttia.

Vaalit

Mutta ajat muuttuivat. Rautatie asemineen toi Espooseen teollisuutta ja sitä mittaa työväkeä. Ensimmäinen maailmansota puolestaan toi Espoonkin kulmille vallitustyöt ja töitä tekemään kiinalaiset pakkotyöläiset. Mahtoi espoolaisväestö hämmästyä! Lieneekö missään tietoa siitä, mitä tuumivat ne tuhannet kiinalaiset, jotka tänne kuljetettiin töihin – outoon paikkaan, outoa kieltä puhuvien keskelle.

Kiinalaisia Espoossa
Snettansin tilan väkeä ja kiinalaisia pakkötyöläisiä.

Kansainvälinen politiikka näkyi siis varsin konkreettisesti 1900-luvun alun Espoossa. Ja sitten tuli itsenäisyysjulistus, josta on muutaman päivän päästä sata vuotta.

Itsenäisyys

Kohta on sata vuotta myös sisällissodasta. Erot oloissa ja tuloissa näkyivät konkreettisimillaan ruokapöydässä. Näyttelyssä voi istahtaa lehtiä lukemaan joko työmiehen tai tilallisen pöydän ääreen tai vaikka molempiin. Joten maistuisiko limppu vai leivos?

Työmiehen pöytäTilallisen pöytä

Varsinaisia taisteluita Espoossa käytiin vain yksi, kun saksalaiset marssivat Espoon läpi matkalla valloittamaan Helsinkiä.

Leppävaaran taistelu

 

Kun näyttelyyn menee, kannattaa katsoa myös saksalainen propagandafilmi, joka näyttää, miten saksalaiset saapuvat läpi myrskyävän meren apuun… Siinä on pontta ja paatosta.

Saksalaisten propagandaa

Esineitä näyttelyssä on aika vähän, se luottaa tarinoiden voimaan. (Olisiko tuosta ajasta kovin paljon edes näytettävää?) Ja viimeistään ne tarinat panevat mielen matalaksi: kuolemaa, nälkää, kurjuutta ja vihaa, joka ei loppunut silloin, kun sota loppui.

Espoolaisia kuoli sisällissodan tapahtumissa noin 200, suomalaisia kaiken kaikkiaan noin 36 640. Ja vaikka ei kuollut, elämä saattoi silti särkyä.

Muistitietoa

Sylvia R:n muistelussa mainittu Palmun täti oli  niitä, joiden elämä särkyi, kun sota vei miehen ja pojan. Ronskius ei riittänyt pitämään omaa elämää raiteillaan.

Käykää katsomassa, muutkin kuin espoolaiset.

Taiteilijakirjan monet muodot

Jos pidät kirjoista ja taiteesta, niin tämä näyttely on nähtävä. Galleria Katariinassa on 12.11. asti esillä Taiteilijakirjanäyttely II. Aivan mahtava!

Esite kertoo seuraavaa: ”Taiteilijakirja on oma taidemuotonsa, jonka lähtökohtana on kirjan idea tai muoto, lopputuloksena tekijänsä näköinen taideteos.” Koska määritelmä on mukavan väljä, voi taiteilijakirja  olla kirja, muistuttaa sitä jollain tavalla – tai olla olematta kirjan näköinen lainkaan.

Lukuisilla kädentaitojen kursseilla yhtä ja toista opiskelleena on aina hauska nähdä opettajien töitä, ja niitä löytyi tästäkin näyttelystä. Ja tietysti on hauskaa löytää uusia kiinnostavia tekijöitä.

Pitemmittä puheitta pieni kuvaotos näyttelyn taiteilijakirjoista. Suosittelen menemään paikan päälle katsomaan. Osaa kirjoista pääsee selailemaankin, kunhan vetää käteensä valkoiset puuvillahanskat.

Taiteilijasukupolvi
Rauni Hulke; Taiteilijasukupolvi, 2017
Pitsikirja
Erja Laakkonen: Pitsikirja 2, 2017
Metalliseinäinen huone 1988
Ulla Paakkunainen: Metalliseinäinen huone, 1988
Neljä elementtiä maa
Niina Keltamäki: 4 elementtiä Maa, 2017
Neljä elementtiä ilma
Niina Keltamäki: 4 elementtiä Ilma, 2017
Havainnoija
Kaija Poijula: Havaitsija, 2014. Kuvasta ei näe, että keskellä oleva pyörylä pyörii hitaasti koko ajan.
Kohta
Synnöve Dickhoff: Kohta, 2017.
Ulkokultainen
Arja Valkonen-Goldblatt: Ulkokultainen, 2015
Aika
Anneli Hilli: Aika, 2017. Kirjan kansi paljastaa, että sisuksissa on aiemmin ollut suurmiesten elämäkertoja…
Pisteet
Soili Kokkonen: Pisteitä, 2015
Upsidaisy
Maija Albrecht: Upsidaisy, 2014. Rasian sidonta Erja Huovila.
Lukukokemus
Elina Heiskanen: Lukukokemus, 2017
Surutalo
Tiina Eräpuu: Surutalo 2017
Suklaa
Tiina Piisang: Recipes for Chocolate ”Mouthful of Chocolate” I, II 2012
Talven kirja
Eeva-Maija Priha: Talven kirja, 2017
Harryn puutarha
Anu Tuominen: Harrys trädgård, 2015

Valikoituja terveisiä

Kesä oli hujahtaa ohi ennen kuin ehdin Fiskarsin kesänäyttelyä katsomaan. Ja nythän käsillä ovat aivan viime hetket käydä katsastamassa Greetings from Suomi.

Kun retkeilimme Fiskarsiin, oli jo perussyyssää: välillä vettä tuli paljon ja välillä vähemmän, mutta kosteaa oli koko ajan. Siksi oli mukava pelastautua näyttelyn suojiin. Nyt seuraa pieni kuvakavalkadi, jonka valitsin senhetkisten tunnelmien perusteella kummempia miettimättä.

Suomen leijona on arka aihe, josta saa aikaiseksi oikein kunnon rähinän, jos niikseen tulee. Mahtaakohan tämä Heikki Marilan tulkinta hermostuttaa erittäin perinteisestä tulkinnasta kiinni pitäviä?

Marila1

Teemu Kankaan Polun seuraaja on kyllä uskomattoman hyvä hämäys: näyttää puulta, vaikkei ole. Kyllä teki mieli koettaa, jos puun syyt tuntuisivat kuitenkin…

TeemuKangasPolunseuraaja

Jenni Roinisen ja Klaus Haapaniemen Arte Bloom -sohva on kaunis kuin mikä ja työn jälki on hieno.

JenniRoininenKlausHaapaniemiArteBloom

Suomi 100 -teemaa on rummutettu niin tehokkaasti, että minua ovat jo pikkuisen alkaneet kyllästyttää 100-kokoelmat. Siksi olikin mukavaa, että Liisa Jokisen Hel Looks – ei pelannut tällä sata-jotain-systeemillä. Kyllä erilaisia lookeja riittää! Kiinnostava kokoelma.

LiisaJokinenHelLooks1

Ja olipa hauskaa, kun joukosta löytyi tuttu, Jokkemaan Johanna Seppä, arkeologi ja  vapaavirkkaaja vailla vertaa.

LiisaJokinenHelLooks2

Piia Niemisen ja Helena Kallion Suden hetki – hienovaraista ja herkkää.

PiiaNieminenHelenaKallioSudenHetki

Outi Pieskin työt kiinnostivat – ehkä senkin vuoksi, että olin juuri lukenut kiinnostavan artikkelin saamelaiskulttuurista.

OutiPieskiOurLandOurRunningColors
Our land, our running colours
OutiPieskiGámmi
Gámmi

Syystä tai toisesta Kim Simonssonin työt kolahtavat, tässä Maja.

KimSimonssonMaja

Maikki Pekkalan Hiljaisten miesten laakso on vallan hilpeä. Kun palloa kääntää, on toisella puolen kesäversio hiljaisista miehistä.

MaikkiPekkalaHiljaistenMiestenLaakso

Kädentaitoihin hurahtaneena bongaan toki aina kaikki työt, jotka liittyvät erityisesti pehmeisiin materiaaleihin. Suden hetken lisäksi Fiskarsissa löytyi muutakin, tässä Lulu Halmeen Suomineidon uudet kujeet.

LuluHalmeSuomineidonUUdetKujeet

Ja oman open työt täytyy aina tsekata, oli sitten materiaali ja toteutustapa mikä tahansa. Kyllä on hienot sävyt tässä Piitu Nykoppin Connection-työssä. Tätäkin teki niin mieli hiplata, mutta maltoin mieleni.

Glimsin piha peruskorjataan vanhaa kunnioittaen

Kuun vaihteessa loppui Glimsin kesäkausi – ja alkoi piharemontti. Ei siis tarvitse säikähtää, vaikka museon pihapiiriin astuessa edessä olisikin aivan toisenlaista toimintaa kuin tavallisesti. Museo on kuitenkin auki myös piharemontin ajan, joten portista voi astua rohkeasti sisään.

Glims1

Niin kuin mikä tahansa piha myös museon piha kaipaa välillä uudistusta. Oman pihansa voi yleensä myllätä halutessaan aivan uuteen uskoon, mutta arvokasta kulttuuriympäristöä kunnostettaessa ei voida tehdä mitä tahansa.

– Kun kohde on arvokas perinneympäristö, sitä peruskorjataan vanhaa vaalien ja säilyttäen, sanoo intendentti, arkkitehti Marja Sahlberg Espoon kaupunginmuseosta.

Glimsin pihapiirin peruskorjausta ja kunnostustöitä onkin edeltänyt perinpohjainen kasvillisuusinventointi, jossa on selvitetty myös kasvillisuuden ikä ja kunto.

– Se, mitä kasvillisuuden suhteen tehdään, on lähinnä palauttavaa. Apuna suunnitelman teossa ovat olleet kasvillisuusinventoinnin lisäksi muun muassa vanhat valokuvat, kertoo Marja.

Kun aikaa kuluu, pihan muutokset aiheuttavat usein ongelmia pihapiirin rakennuksille.

– Aikojen saatossa maasto on kohonnut liian korkealle ja se on aiheuttanut sen, että vedenohjaus on pielessä: vedet valuvat rakennusten seinustoille ja alle.

Mylläystä on siis tiedossa useassa kohteessa Glimsissä. Suoja-aidat ja kaivinkone ovat jo ilmestyneet yläpihalle, jossa virheelliset vedenohjaukset aiheuttavat eniten huolta. Myös piha-alueen kulunut nurmialue uudistetaan ja se vaatii kasvualustojen vaihtamista ennen kuin tilalle saadaan uusi nurmi.

Glims2

– Maa-ainesta tulee aika paljon, ja se kuljetetaan alapihan ja riihen väliseen maastoon. Alapihan alueella on siis liikennettä koko ajan.

Remontin aikana ei välttämättä ole koko ajan pääsyä kaikkiin Glimsin rakennuksiin, mutta päärakennukseen ja tupaan on tarkoitus säilyttää kulku myös remontin aikana.

Glimsin maisemat saattavat muuttua jonkin verran, sillä osa puista on vanhoja ja huonokuntoisia.

– Jos katsoo vanhoja valokuvia, maisema on vuosisadan vaihteessa ollut paljon avoimempi kuin nyt – valtaosa puista on Glimsin historiaa ajatellen melko uutta perua. Huonokuntoiset puut täytyy kaataa jo turvallisuudenkin takia.

Kun kohde on niin suosittu kuin Glims on, turvallisuus täytyy ottaa vakavasti huomioon. Niinpä esimerkiksi tuvan nurkalta kahvilalle suuntautuva polku pannaan uusiksi.

Glims3

– Se on todella hankala ja varsinkin liukkaalla kelillä myös vaarallinen. Pihan uudistuksessa polun kohdalle tehdään maastoportaat.

Muutoksia on siis tulossa. Piharemontin pitäisi valmistuman syksyn aikana. Vähän arvelen, ettei Museomakustelija malta pysyä kameroineen pois Glimsin tienoilta. Pitäähän sitä seurata, mitä kaikkea siellä tapahtuu…

Koreasti katettu

Kamun aulan vitriineissä on taas katsottavaa: esillä on museon saama tuore lahjoitus Backbyn kartanossa 1900-luvun alkupuolella syntyneiltä ja asuneilta Thelma ja Kaarlo von Freymannilta.

Lasisto on kuulunut alun perin sisarusten äidin Ebba de Persin vanhemmille itävaltalaiselle markiisi Carlo de Persille ja ruotsalaiselle Karin Gillbladille. Lasisto tilattiin 1900-luvun alussa  itävaltalaisesta Lobmeyrin lasitehtaasta ja Ebba sai lasiston myötäjäislahjana vanhemmiltaan. Posliinista valmistetut kultareunaiset ja kukka-aihein koristellut lautaset oli tilattu Ranskassa toimineelta Limogesin posliinitehtaalta 1890-luvulla.

Lahjoittajat ovat koonneet lahjoittamansa esineistön siten, että kaupunginmuseo voi tehdä kartanoelämää esittelevän kahden hengen kattauksen. Ehkä jossain näyttelyssä vielä päästään ihastelemaan kaunista kattausta koko komeudessaan.

Esineet kannattaa tietysti käydä katsomassa paikan päällä, mutta maistiaisiksi muutama kuva:

Kauniit esineet ovat esillä vitriineissään 1.10. asti, joten vielä on kuukauden verran aikaa käydä ihastelemassa.

Pieni kiire sen sijaan on ehtiä katsomaan Lasin aika -näyttelyä, sillä se on avoinna viimeistä viikonloppuaan. Loppuhuipennuksena on 2.9. Lasilauantai, jolloin näyttelyn tiimoilta on järjestetty paljon kiinnostavaa ohjelmaa. Paikalla on muun muassa lasinpuhaltaja ja näyttelyn voi kiertää vaikka useammankin kerran erilaisilla opastuksilla, sillä tarjolla on myös draamallinen opastus sekä suomeksi että ruotsiksi!