Ilpo on kotieläinpihan konkari

Glimsissä on nyt neljättä kesää mainio lisähoukutin: 4H-kotieläinpiha. Järjestötyöntekijä Kaisa Kopposella on alkamassa jo kolmas Glims-kesä.

– Joka vuosi on entistä enemmän kävijöitä. Ja paikkahan on mahtava, ei voi juuri olla parempaa kesätyöpaikkaa, varsinkin jos on hyvät säät.

Toive kotieläinpihasta tuli kaupungin puolelta, joka on myös huolehtinut paikalle tarvittavat rakennukset. 4H:n vastuulla ovat eläimet ja niiden hoito sekä lasten päiväkesäleirit ja suositut laidunvierailut, jotka ilahduttavat jo ensi sunnuntaina Lasten sunnuntain kävijöitä. Varsinaisesti laidunvierailut alkavat pyöriä 7.6.

– Laidunvierailuja järjestetään keskiviikkoisin ja torstaisin kello 15.30–16.30. Vuorolappuja aletaan jakaa kello 15.15. Kannattaa kuitenkin aina varmistaa Glimsin sivuilta, onko tullut muutoksia.

Ilpo on konkari
Ilpo on konkari, jo neljättä kertaa Glimsin 4H-kotieläinpihalla.

Tällä hetkellä kotieläinpihalla on Ilpo (suomenvuohi), lampaat Valda (rygja-rotuinen lammas), Spode (kainuunharmas) ja Viivi (kainuunharmas) sekä puput Lumi, Usva ja Pilvi. Jos hyvin käy, kesän mittaan kotieläinpihalle saatetaan saada lisääkin eläimiä.

– Näistä ollaan etukäteen hiljakseen, niin ei tule suotta pettymyksiä. Eläimet kun eivät ole esineitä, joita voi kuljetella miten vain. Meillä piti olla jo karitsoja, mutta niiden korvamerkit katosivat postissa. Ja ilman korvamerkkiä eläintä ei voi kuljettaa, kertoo Kaisa.

Ei ole ihme, että kotieläinpiha kaupungissa on suosittu. Harva kaupunkilainen – lapsi tai aikuinen – on tuttu kotieläinten kanssa.

– Meillä on käynyt aikuisia, jotka ovat kertoneet, että eivät koskaan ole päässeet niin lähelle lammasta, että olisivat päässeet koskettamaan.

Eläimet tottuvat nopeasti ihmisiin ja siihen, että saavat hellimistä ja rapsutuksia. Näin kauden alussa Ilpo ja kumppanit olisivat luultavasti mieluummin järsineet kameran hihnan kuin asettuneet kuvattavaksi.

Viivin pieni poseeraus
Kun olin nopea, onnistuin nappaamaan Viivistä poseerauskuvan.

Onneksi ruokakuppi avitti kuvausta, mutta jos ei kukko käskien laula, niin eivät lampaatkaan käskien asetu kauniiseen asetelmaan kuvausta varten.

Spode, Viivi ja Valda
Meitä ei nyt ihan hirveästi kiinnosta kuvaustouhu! Joukkoa johtaa Spode.
Ilpo2
Nam! Tuoretta ruohoa.
Viivi ja Spode
No ota nyt sitten kuva. Mutta mieluummin voisit aukaista veräjän. Viivi on musta, Spoden tunnistat pienistä korvista ja lyhyestä hännästä.
Valda
Valdalla on Spodea isommat korvat ja pidempi häntä.

Kameran kanssa Ilpo-vuohen ja lampaiden perässä hölkätessä tuli maatalossa kasvaneelle bloggaajalle kotoisa olo. Vaikka vieläkin vähän kismittää, etten saanut pienenä sitä lammasta, jota toivoin…

Kun laidunhölkkä oli hoidettu, Kaisa päästi minut tutustumaan pupuihin. Oven taakse jäänyt Ilpo oli selvästi tyytymätön.

– Ilpo tykkää pupuista, naurahtaa Kaisa.

Puput arastelivat häkin tietämille ilmestynyttä muukalaista, mutta kun pysyin turvallisen välimatkan päässä, sain sentään kuvattua hellyttävät puput.

Pilvi2
Musta Pilvi-pupu vaikutti kaikkein rohkeimmalta.
Usva2
Harmaa pupu on tietenkin Usva.
Lumi
Tämä pikku arkajalka on Lumi.

Katsotaan, millä mielellä eläimet ovat sunnuntaina, kun kesäpaikka on alkanut käydä tutummaksi.

Vinkki: kauniina kesäpäivänä jono laidunvierailulle voi olla todella pitkä, eikä ole satavarmaa, että kaikki pääsevät laitumelle. Mutta ei kannata lannistua, vaan tulla yrittämään uudestaan. Onneksi kesään mahtuu aika monta laidunvierailua.

Tavataan sunnuntaina Glimsissä:-)

Lasia ja SuomiDesignia, osa 1

Toukokuinen lauantai: melkein kuin kesä kaikkien räntäsadepäivien jälkeen ja Weegee täynnä ohjelmaa. Kamussa vietettiin Lasilauantaita ja koko talon täytti ensimmäistä kertaa  järjestetty SuomiDesign Weegeellä. Lelumuseossa puolestaan oltiin fiftaritunnelmissa.

Kun näyttelykeskus Weegee avautui kello 11, ei kävijöitä ollut vielä kuin ihan muutama, mutta ilmassa oli kutkuttavaa tapahtumapäivän tuntua. Ohjelmaa oli sen verran runsaasti, että kuvakavalkadia riittää kahteen päivitykseen, tässä ensimmäinen.

Kamussa oli Lasilauantain merkeissä opastuksia, pääsi kokeilemaan koristeiden maalaamista, pihalla puhallettiin lasia ja keräilijöiden iloksi oli järjestetty myös kaksituntinen lasiesineiden tunnistusta. Kamun Pirkko Sillanpää ja Hannele Viilomaa Suomen lasimuseosta olivat paikalla hyvissä ajoin ja ehtivät vastailla kysymyksiin tovin, vaikka ensimmäiset tilaisuuteen tulleet jo odottelivat tunnistuksen alkua.

Asiantuntijat
Pirkko Sillanpää ja Hannele Viilomaa valmistautuvat tunnistustilaisuuteen.

Ihan tyhjin käsin asiantuntijat eivät tunnistushommiin lähde, vaikka molemmilla kokemusta onkin runsaasti.

– Tunnistettavaksi voidaan tuoda mitä vain laidasta laitaan, ja vaikka vuosien mittaan  on oppinut yhtä ja toista, on hyvä olla mukana materiaalia, joista voi tarkistaa asioita, sanoo Hannele.

Niinpä hänellä oli mukanaan  pari kolme isoa laatikollista tietoa, muun muassa tehtaiden kuvastoja.

Luettelot
Tässä on kuvasto jos toinenkin.

– Kuvastoista on apua, sillä tehtailla on samantyyppistä tuotantoa. Esimerkiksi on tullut vastaan, että ostajille on myyty Kumelan tehtaan tuotantoa Kauklahden lasina. Kukkakoristein maalattuja lasiesineitä kun on valmistettu kummassakin tehtaassa, kertoo Pirkko.

Kumela

Samantyyppisiä esineitä on markkinoilla ihan senkin vuoksi, että mallisuoja ei ole kovinkaan uusi asia. Kun lisäksi aiemmin ostettiin metallimuotteja ulkomailta, voivat esineet olla hyvinkin samannäköisiä. Ja arkilasia on muutenkin tehty joka tehtaassa.

Tunnistajilla ei käynyt aika pitkäksi, sillä esineitä riitti tunnistettavaksi koko kaksituntisen ajaksi.

– Tunnistettava esineistö oli kirjavaa. Kauklahden lasia oli muutama, kotimaisista tehtaiden kuten Riihimäen,  Kumelan ja Humppilan tehtaiden tuotteita oli myös eri aikakausilta. Monet kertoivat meille myös esineiden hankinnasta. Lasin keräilijät ovat usein hyvin perehtyneitä lasiin ja tietävät alasta paljon, sanoo Pirkko.

 

Lämpimänä päivänä alkoi janottaa, joten oli hyvä syy käydä tutustumassa Lelumuseo Hevosenkengän kokiskahvilaan.

cokis2
Ensin kokista, sitten hampaiden suojiksi purkkaa.

Samalla käynnillä piti tietenkin tutkailla 50-luvun lelusaldoa sekä museon näyttelyssä että pop up -vitriinissä, jossa oli esillä 50-luvun lapsen, kirjailija ja kuvittaja Kristiina Louhen lelusuosikkeja.

50-lukulelut
Löytyykö tuttuja juttuja?
Sissi
Ah, kuninkaallista romantiikkaa.

Lelut

Kristiina Louhen kirjasuosikkeja olivat Hanhiemon satuaarre ja Aarteiden kirja. Rakkain lelu oli äidin neuloma nalle.

Ensi viikon päivityksessä käydään catwalkin tietämillä ja tavataan lasinpuhaltaja. Pysy mukana!

 

 

Mitäs Manti syynää?

Museoteatteri on herkkua, jota ei ole ihan joka museossa tarjolla. Menkää ja kokekaa – voi olla, että museoteatterikärpänen puraisee.

Kansainvälisenä museopäivänä Lasin aika -näyttelyssä kierrokselle lähtijät syynättiin ensin tarkkaan ihan suurennuslasin kanssa: eihän lasitehtaalle voi ottaa töihin ihan ketä tahansa! Kökkelin Mantin, tuon tarkan syynäjän takaa löytyy näyttelijä Helena Ryti.

Manti1

Miten Mantin hahmo syntyi?

– Jokaista museoteatterityötä edeltää perehtyminen näyttelyyn ja sen aiheeseen. Luin Kauklahden lasitehtaan historiaa ja sieltä löytyi ammattinimike syynääjä. Se herätti kiinnostukseni ja siitä se lähti.

Mutta ammattinimike ei vielä tietenkään riitä hahmon luomiseen. Helenalle on tärkeää keksiä nimi, oikeastaan vasta sitten hahmo lähtee kehittymään omaksi persoonakseen.

– Etsin epätoivoisesti sopivaa nimeä. Luin vanhoja lasilehtiä, tutkin syntymä- ja kuolinilmoituksia. Sitten parissakin kronikassa tuli vastaan Amanda. Se tuntui sopivalta. Hahmojeni nimiin liittyy aina jokin juttu, niin tähänkin Kökkelin Mantiin. Mantin toinen nimi on Kyllikki. Ja koska kaiman, Kyllikki Salmenhaaran, erikoisala oli kajolasi, sai Manti sukunimekseen Kajo: Amanda Kyllikki Kajo, kutsumanimeltään Manti.

Manti2

Ilmiasu puolestaan syntyi kuvia katsomalla. Kerrospukeutuminen oli kätevää lasitehtaan töissä.

Helena Rytiä on nähty Espoon kaupunginmuseossa monessa hahmossa, milloin räpsyriipsisenä turistiemäntä-Ingana, milloin maustekauppiaan leskenä.

– Aina täytyy miettiä, mistä kulmasta ja kenen silmin näyttelyä katsoo ja siitä kertoo. Hahmolla pitää olla taustansa ja tarinansa. Roolihahmo pitää rakentaa ihan niin kuin näyttelijäntyössä muutenkin

Monessa museossa museoteatteria tehneellä Helenalla on jo koko joukko roolihahmoja taskussaan.

– Kun on tehnyt taustatyön, henkilöt voi kaivaa esiin milloin vain, kun on tarve.  Kollega on sanonut tästä hyvin: kun kirjoittaa hahmonsa itse, se on jo kehoon kirjoitettu.

Manti3
Kierroksella eletään 1940-lukua, ja Manti varoittaa menemästä liian lähelle rajaa  – siellä on Neuvostoliitto.

Hyvä taustatyö on tarpeen, jotta faktat ovat hallussa ja jotta  erilaisiin ryhmiin ja tilanteisiin on varautunut. Alakoululaisille Mantilla pitää olla vähän erilaiset jutut kuin aikuisille.

– Mitä nuorempia mukanaolijat ovat, sitä enemmän Mantin kierroksella on toiminnallisuutta. Ja lapset lähtevät todella hyvin mukaan tekemiseen.

Manti5
Mantin arvion mukaan tällä nelivuotiaalla on selvää taipumusta lasitehtaan töihin.

– Jokainen hahmo syntyy tutkimusmatkan kautta: ensin on opeteltava termit ja muut ja loppuvaiheessa hahmo pitää sijoittaa näyttelyyn ja miettiä, miten sillä liikutaan ja miten mukanaolijoita osallistetaan.

 

Manti 6
Manti esittelee kopulia. ”Sain tällaisesta itsekin kerran päähäni, kun en liikkunut hytissä tarpeeksi vilkkaasti. Kerrasta opin.”

Museoteatterin tekijöitä on Suomessa ehkä kourallinen. Helena tuumii, että jatkaa hommia vielä rollaattorinkin kanssa.

– Tykkään tästä niin älyttömästi!

Mantin kierrokselle pääset vielä kahdesti ennen näyttelyn päättymistä:

la 26.8. klo 13 ja la  2.9. klo 15.

 

 

 

Soturikissoja ja muita eläimiä

Lasten sunnuntaissa reilun viikon päästä on Glimsin mäellä vaikka minkämoista toimintaa. Ja vieraitakin tulee: esimerkiksi kirjaihmisten iloksi kirjastoauto Välkky mukanaan Sini Peltola, Julia Jukarainen ja ainakin tuhat tarinaa.

Vanhana kirjastojen kesätyöntekijänä tartuin oitis tilaisuuteen ja kävin tutkailemassa etukäteen, mitä on tulossa.

Sini ja Julia
Sini Peltola ja Julia Jukarainen mallailivat satutunnin kulissia Entressen kirjastossa.

Tiedossa on ainakin satutunti ja eläinten etsintäleikki, kertovat Sini ja Julia. Ja tietysti on kirjoja. Eläimistä kertovat kirjat ovat olleet suosittuja aina ja lajikirjoakin on melkoisesti. Mutta minkälaiset eläinkirjat kiinnostavat lapsia erityisesti?

– Eläinfantasiasarja Soturikissat on tosi suosittu. Samoin erityisesti tyttöjä kiinnostavat heppa- ja koirakirjat, kertoo Julia.

Suosikkikirjoja
Eläinkirjoja suotituimmasta päästä: Soturikissat ja Jesse.

– Eläimet kiinnostavat kaikenikäisiä lapsia, ja lastenkirjoissahan on usein päähenkilönä nimenomaan eläin, huomauttaa Sini.

Näitähän on vaikka miten paljon ja uusia tulee. Mauri Kunnaksen tuotanto, Pekka Töpöhäntä, Mimmi-lehmä… Luetteloa voisi jatkaa vaikka miten pitkälle.

Koiramäki ja Töpöhäntä

Jos pitäisi valita pari adjektiivia, jotka eläimissä vetoavat, ne  olisivat ehkä söpöys ja hurjuus.

–  Tietokirjapuolella söpöt ja monelle tutut kissat, koirat, marsut ja muut kiinnostavat, mutta toisaalta lapsia kiehtovat hurjat ja pelottavat eläimet, kuten sudet, hait ja dinosaurukset. Sen sijaan vaikkapa lehmät ja norsut eivät ole ollenkaan yhtä kiinnostavia, sanoo Sini.

– Lintumaailma taas on ehkä vähän oudompi, mutta sieltäkin löytyy yksi supersuosikki: pöllö, kertoo Julia.

Pöllö on muutenkin ollut viime vuosina suosittu vähän kaikkialla, kangaskuoseja ja virkkausohjeita myöten, ja Julia arvelee, että yksi syy on söpöyden lisäksi se, että pöllö on myös helppo piirtää.

– Kaksi palloa ja isot silmät, siinähän se melkein onkin.

Elmeri
Poikkeus säännöstä: vaikka norsut eivät ole suosikkien toptenissä, Elmeri-norsusta kertovat kuvakirjat innostavat.

Käydessäni kirjastoauto-osastolla Välkky oli reissun päällä, mutta tässä kirjaston omista arkistoista pari kuvaa tästä modernista kirjastoautosta.

Välkky2

Välkky1

Moneen muuntautuva Välkky on Glimsissä 28.5. kello 10–14. Jos kirjastoauto ei ole sinulle tuttu, niin nyt on hyvä tilaisuus käydä tutustumassa ja vaikka istahtaa kuuntelemaan satutuntia. On ihan sallittua aikuisillekin.

Pikkueläimet

Nakkeja lasipurkissa

Jonottaessani lissabonilaisen ruokakaupan kassalle tulin tutkailleeksi viereisen hyllyn tarjontaa. Kas kummaa, nakkeja lasipurkissa!

Mutta eihän se oikeastaan niin kummallista ole, onhan sitä yhtä ja toista säilötty lasiastioihin maailman sivu ja meilläkin kaupassa on ollut varhemmin enemmän elintarvikkeita juuri lasipakkauksissa.

Pakkauslaseja löytyy joka lähtöön. Tehdäänpä siis pieni kuvakierros Riihimäen lasimuseon pullojen ja pakkauslasien äärellä.

Pullojahan tarvittu aina. Ja ne puhalletaan.

– Pullot ovat aina puhallettuja. Automaattikoneella nykyään, mutta puhallettuja. Puristamalla tehty pullo on mahdoton, huomauttaa intendentti Kaisa Koivisto.

Ennen automaatiota pullot puhallettiin vapaasti. Mahapulloissa säilytettiin kotipolttoista viinaa silloin kun kotipoltto vielä oli sallittua.

Mahapullot

Mahapullojen jälkeen alkoholin ja alkoholittomien juomien pulloja on nähty monenlaisia.

PunssiKonjakkia ja viinaaPilsneriäJaffaa ja muutaKoffia

Mutta toki muutakin on pullotettu ja pantu lasipakkauksessa tarjolle kaupan hyllylle. Kahvikermaa, sulatejuustoa, silliä…

KahvikermaViola ja muut

Apteekeissa puolestaan lasia on käytetty niin kauan kuin Suomessa ollut apteekkeja. Eikä vieläkään kaikkea ole pakattu muovipurkkiin.

Lääkepullot 1Lääkepullot 2

Vähän vanhempi väki muistaa myös koulujen mustepullot.
Mustepullot

Ja kuka haluaisi ostaa parfyymin, jonka pullo ei miellytä silmää?

Hajuvedet

Vaikka mahdollisuus pakastaa on vähentänyt säilömistä, ei säilöminen ainakaan ihan vielä ole katoavaa kansanperinnettä.

Säilöntä 2Säilöntä 1

Pieni mainos ja muistutus lopuksi: ensi viikon lauantaina 20.5. on Kamussa Lasilauantai. Silloin kannattaa lasista kiinnostuneen olla paikalla ja vaikka käydä muun ohjelman välissä tarkistamassa, löytyykö Lasin aika -näyttelyn vitriineistä kauklahtelaista pakkauslasia..

Tekemistä koko kesäksi – Glimsissä

Jahka kesä jaksaa tulla (tätä kirjoittaessani paistaa aurinko JA sataa räntää…), alkavat kesämenot. Välillä se tarkoittaa sitä, että paikat menevätkin kiinni – mutta ei Glims! Jos ette ole vielä huomanneet, niin kannattaa hakea Glimsin kesäesite. Se on tämännäköinen:

Glims-esite

Satoi räntää tai ei, Glimsin kesä on jo alkanut ja ohjelmistoa riittää yli koko kesäkauden. Esimerkiksi ensi viikolla työnäytöksessä parkitaan nahkaa ja keitetään punamultaa ja rajasuutarikin saapuu Glimsiin. Ja torstaina 18.5. on kansainvälinen museopäivä, ja se tarkoittaa muun muassa sitä, että Glimsiin on vapaa pääsy.

Kesän mittaan on useampikin työnäytös, jossa värjätään lankoja kasviväreillä. Ihan ehdoton juttu, jos on vähänkään kiinnostunut väreistä ja langoista.

Värjätyt langat
Keltainen kerä on on saanut värinsä lupiinin lehdistä, siniset on värjätty morsingolla.

Lampaan keritsemistä pääsee seuraamaan vasta elokuulla, mutta villan kanssa pääsee tekemisiin jo aiemmin: esimerkiksi lasten sunnuntaina 28.5. huovutetaan palloja ja 9.6. työpajassa pääsee huovuttamaan kissanleluja. Kehräämistäkin esitellään, samoin villan karstaamista.

Karstat ja villa
Tie villasta langaksi vaatii monia työvaiheita: villa pitää pestä eikä kehräämäänkään pääse, ellei villaa ole myös karstattu. 

Kiinnostavia juttuja on niin paljon, että jos kaikkiin menisin, alkaisi allakka ratkeilla… Mutta haliterapiaan erikoistuneen koiran haluaisin nähdä ja katsoa viitelöintiä vielä uudestaan ja harjoitella neulakinnastekniikkaa. Ja muutamalle opastuksellekin olisi kiva osallistua. Mun muassa. Ei varmaan auta kuin jatkaa esitteen ja allakan yhteen sovittamista. Tapaamisiin Glimsissä!

Glims-esite 2

Museaalista menoa Lissabonissa

Kun ramppaa kaupunkilomalla kohtuullisen monessa museossa, on ehkä syytä panna jakoon muutama kuva ja sana myös kotikaupungin ja -maan ulkopuolelta.

Matkaoppaat ovat rasittavia: niistä saa toki tiedot perusjutuista ja topkympeistä, mutta jos kiinnostuksenkohteet ovatkin jotain muuta, ei oppaista enää ole kovin paljon hyötyä. Mutta onneksi on netti. Tosin netistä ei ole aivan täyttä hyötyä, koska likikään kaikki museot eivät pidä yllä monenkielisiä sivuja. Ainahan voi kuitenkin ottaa asian seikkailumielellä ja vain mennä paikalle.

Saavuimme Lissaboniin iltapäivällä ja päätimme, että otetaan ensimmäiseksi museokohteeksi jotain tyypillistä, jota näkee vähän joka puolella, talojen seinissä ja metrojen asemilla: Museu Nacional do Azulejo.

Azulejo

Ensimmäiset keraamiset, koristetut laatat matkaaja näkee luultavasti juuri metroasemalla eikä niitä voi muutenkaan välttyä näkemästä. Museon löytäminen vaati jonkin verran kartan tulkkaamista ja kohtalaisesti kävelyä (bussien reittikarttaa ei saa mistään paperisena eikä pysäkeillä oleva karttakaan kummoinen ole).

Jos keraamiset laatat kiinnostavat, niin kohde on ehdoton. Museon tarjonta on ylenpalttisen runsas ja jossain vaiheessa tuntui, että kertakatsomalla ei kaikkea sulata.

Azulejo2

Suurin osa näytteillä olevista keraamisista laatoista on vanhaa ja vielä vanhempaa tuotantoa, mutta esillä on myös moderneja töitä.

Azulejomoderni

Jos menisin uudemman kerran, keskittyisin ehkä paremmin vain johonkin aikakauteen – mutta turistina sitä yrittää (ainakin ensimmäisessä museossa) ahmia mahdollisimman paljon.

Belém on tunnettu ainakin tornistaan ja luostaristaan – ja Pastéis de Belém -leivoksistaan.

Belemin torni

Huhtikuisena arkipäivänä Belémin torniin ei ollut juuri jonoa, joten päätimme tuon Vasco da Gaman löytöretkien kunniaksi rakennetun tornin katsastaa. Torni ei vaikuta kovin korkealta, mutta kun kipuaa ylimmälle tasolle kapeassa portaikossa, tietää kiivenneensä. Pientä lisäpontta antaa äänimerkki, joka kertoo, että jos ei askella ripeämmin, pitää siirtyä välitasolle odottelemaan ja antaa vuoro alaspäin tuleville.

Tornikin on kohtalaisen koristeltu, mutta Jeronimoksen/Hieronymoksen luostari se vasta koristeltu on! Pippuriverolla rahoitetun luostaria rakennettaessa ei ole säästelty mielikuvituksessa ja koristeissa.

Jeronimos2

Vaikka ei välittäisi näin överiksi menneestä koristelusta, niin jylhyyttä on pakko ihastella.

Jeronimos1

Ja mitä tulee niihin leivonnaisiin, niin vaikka ostajien jono vaikutti pitkältä, itse kahvilaan pääsi maistelemaan ilman jonotusta: kahvila tuntui vain jatkuvan huone toisensa perään. Sitä en osaa sanoa, oliko aito belemiläinen tavallista pastéis de nataa parempi. Joka tapauksessa aion kokeilla leivonnaisen tekemistä, sen verran hyvää se oli.

Samalla suunnalla kuin Bélem ja sen löytöretkiin liittyvät kohteet on myös Museu de Oriente, joka sopii hyvin samalle käyntikerralle, jos kiintiö ei ole ihan täynnä.

Varsin moderni museo (perustettu vuonna 2008) ja täynnä Portugalin siirtomaavaltamenneisyyteen liittyvää esineistöä. Kyseiseen museoon oli jännä mennä heti Belémin ruuhkan jälkeen: koko museossa ei ollut meidän lisäksemme kuin yksi hälisevä koululuokka, joka sekin rauhoittui, kun heidän opastuksensa alkoi.

Netsuke

Orientti2

Pysyvän näyttelyn lisäksi museossa oli esillä näyttely kiinalaisesta oopperasta, ja sekin näyttely oli sangen runsas.

Orientti1

Edelleen samalla suunnalla kaupunkia on marionettinukkemuseo, joka käytiin vilkaisemassa. Se ei ehkä ollut ihan niin kiinnostava kuin olin ajatellut. Mutta tulipa katsottua kuitenkin.

Marionettimuseo

Välillä teki mieli tehdä retki vähän kauemmaksi, ja lähdimme junalla Sintraan. Rossion asemalta (jossa ei kortti kelvannut) saattoi ostaa juna-bussiyhdistelmälipun, jolla pääsi Sintraan ja takaisin ja lisäksi retkeilemään bussilla Sintran lähellä olevissa kohteissa.

Sintran lähimaastossa on useampikin palatsi, mutta valittiin tällä kertaa Pena. Melkoinen asumus ja ympärillä  jännittävä puisto, jossa oli kuin jossain sadussa, vaikka Narniassa.

Pena

Penan palatsi jää tuskin huomaamatta, on se sen verran korea.Eikä hullumpi ole palatsin ruokasalikaan.

Penan ruokasali

Ja jostainhan ne herkut saliin kannetaan, eli kunnollisen kokoisesta keittiöstä, jossa on pannut ja padat joka lähtöön.

Penan keittiö

Jos ei viitsi rakennella liian monimutkaista, voi aina maalata!

Pena2

Sintrassa ja jo pelkästään Penan puistossa olisi voinut viettää pidemmänkin aikaa.

Penan puistossa

Tällä kerralla kuitenkin päätimme metsästää lisää näköaloja ja hurautimme Sintrasta bussilla Cabo da Rocaan, Manner-Euroopan läntisimpään kolkkaan. Meri jatkui silmänkantamattomiin.

IMG_0036

IMG_0038

Jo kotona olin bongannut museon Museu Nacional do Traje eli pukumuseon. Sitä varten piti matkustaa turistikartan laidan yli esikaupunkiin. Hetken harhailtuamme keksimme opasteet ja kas – siellä kaiken keskellä oli yhtäkkiä palatsi, jossa pukumuseo piti majaa.

Museossa saattoi olla ottamatta paineita asioiden oppimisesta, sillä englanninkielisiä tekstejä oli hyvin sattumanvaraisesti, ikään kuin joku olisi aina välillä muistanut, että jotain pitää kirjoittaa muullakin kielellä kuin portugalilla… Se ei haitannut ollenkaan ja museo oli hyvin sympaattinen. Ehkä juuri siksi tulin siellä ottaneeksi niin paljon kuvia.

Pukumuseo2

Pukumuseo1

Pukumuseo8

Pukumuseo7

Pukumuseo5

Pukumuseo3

 

Pukumuseo6

Pukumuseon naapurissa oli teatterin ja tanssin museo, joten sekin tuli tarkistettua. Kädentaidoista kiinnostunut ei toki jätä käyttämättä tilaisuutta katsoa näytelmien pukuja.

Teatterijatanssi1

Teatterijatanssi2

Fadomuseo jäi kuvaamatta, koska sen parhaat palat olivat äänitteitä.

Myös Lissabonissa valtaosa museoista on kiinni maanantaisin, joka oli lähtöpäivämme. Koska koneen piti lähteä klo 23.30, oli koko päivä kulutettavana ja siinä vaiheessa alkoi museokiintiökin olla melkoisen täynnä. Lähdettiin nyt kuitenkin Gulbenkian-museoon, joka oli auki.

Armenialaissyntyinen Calouste Gulbenkian oli sanan varsinaisessa merkityksessä suurkeräilijä, ja niinpä hänen taidekokoelmansa yltää taidehistorian äärestä laitaan. Museossa oli käytännöisesti katsoen kaikkea: maalauksia, tekstiilejä, keramiikkaa, hopeaa… Museo on sen verran massiivinen, että perusteelliseen katselmukseen ei päivä riitä.

Guldbenkian 3

Lalique

Guldbenkian4

Guldbenkian2IMG_0077

IMG_0079

Aika paljon tuli nähtyä viikossa ja paljon olisi vielä ollut katseltavaa.  Ei huono museokaupunki.