Leipää!

Glimsin tuvan katossa on vartaissa melkoinen määrä leipiä. Ihan syystä. Leipä on ollut maalaistalon turva.

– Talolla meni hyvin, kun  sillä oli kahden vuoden varasto leipää. Jos ei ollut leipää, oli kerjuu hyvin lähellä, kertoo ts. koordinaattori Ninni Finnberg.

Leipää

Leipä on puoli ruokaa -sanonnalla oli siis vankka perusta. Ja kun nyt puhutaan leivästä, puhutaan nimenomaan ruisleivästä.

– Ruis oli maalaistalon tärkein vilja, vehnää pidettiin vähän höpöhöpönä, paremman väen juttuna. Vehnä oli kaiken lisäksi hallalle arka  laji.

Idässä leivottiin usein, lännessä harvoin, joten länsi oli kovan leivän aluetta – leipä säilyi, kun se kuivattiin.

Leipomaan päästiin, kun keväällä lumien sulaessa myllyt alkoivat pyöriä. Toinen leivontakausi osui syksyyn.

– Kun myllystä saatiin jauhot, ei leipomisen kanssa aikailtu: jauhoissa ei ollu mitään paranteita, joten ne eivät säilyneet pitkään, kertoo Ninni.

Ruokapöytä saattoi toimia myös leivontapöytänä: käännettiin vain toinen puoli esiin. Jos oikein paljon leivottiin, tarvittiin myös ehkä leipälautoja.

Leipää vartaissa
Leipiä, leipälaudat ja leipälapio.

Leivistä leivottiin litteitä, sillä ne kuivuivat nopeammin. Kaikkia ei suinkaan nostettu orsille. Emäntä laski, mikä on viikon tarve ja muut vietiin säilöön esimerkiksi viljalaariin.

– Kun tehtiin peltotöitä, kullekin varattiin yksi leipä ja särvintä. Emäntä osasi siis arvioida, miten paljon viikossa leipää kului.

Emännän oli tärkeää pitää lukua talon leivistä ja muustakin ruoasta. Tuolloin ei käyty kaapilla hakemassa välipaloja, vaan kaikki söivät yhdessä.

Pelkän kuivan leivän nakertaminen tuntuu nykyihmisestä vähän oudolta, mutta vanhempaan aikaan oli makukin toinen.

– Silloin suu oli tottunut erilaiseen ruokaan, tuoretta  ruokaa ei kovin paljon syöty.

Uuni
Puilla lämmitettävää leivinuunia ei ihan hetkessä saa leivontavalmiiksi.

Ei kuivan leivänkään alueella syöty ihan koko ajan vain kuivaa leipää, sillä joulupöydän  leipäkeossa oli sämpylät, hunajavierreleipää, setsuuria, voisilmäpullia…

Joulun aikaan leivottiin myös avainleipä, johon painettiin vilja-aitan avaimesta kuva. Mitä isompi leipä, sitä parempi sato.

– Leipäkeko syötiin joulun aikana, mutta avainleipä vietiin viljalaariin. Sieltä se kaivettiin esiin keväällä ja annettiin eläimille. Se oli vähän kuin taikakalu, joka suojeli eläimiä, etteivät ne joutuisi metsänpeittoon. Avainleipää saatettiin antaa ihmisillekin ja loput jauhettiin kylvöviljan joukkoon.

Leivästä on moneksi. Eipä ole ihme, että ruoanjakelujonoja kutsutaan nimenomaan leipäjonoiksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s