Kuvakimaraa vuodelta 2018

Tänä vuonna  Museomakustelua on suosiolla elänyt enimmäkseen Instagramissa Museomakustelija-tilillä. Sieltä kuvia löytyy runsaasti – mutta lisätäänpä tännekin jonkinmoinen satsi. Ehkä ensi vuosi on erilainen.

Didrichsenillä tuli käytyä pariinkin otteeseen: ensin katsomassa Lavosten näyttelyä (lähinnä kiinnosti Maija Lavonen, koska museo- ja näyttelykiinnostuksen lisäksi tekstiilit kaikissa muodoissaan kiinnostavat), sitten vähän myöhemmin Svenskt Tenn -näyttelyä. Josef Frankia katseltiin myös Hanasaaressa ja syksyllä Designmuseossa. Ei tosiaankaan mitään minimalismia. Hersyviä kuoseja, ei voi muuta sanoa.

Merellisiä luonto- ja museokohteita koluttiin myös. Kesäkuussa avautuneessa Saaristomuseo Pentalassa käytiin kahdesti, ihan kauden alussa ja ihan kauden lopussa. Eiköhän tie vie sinne ensi kesänäkin, on se niin mukava paikka.

Kesän kuumimpaan aikaan tehtiin vähän pidempi matka vesitse eli Turusta Seiliin. Seili-retkeä oli suunniteltu jo vuosi takaperin, mutta tänä kesänä se viimein toteutui. Oli vain niin tukalan kuuma, että saareen tutustuminen oli lähinnä hidasta vaeltelua ja varjon etsimistä. Pitänee uusia retki joskus, kun hellettä on vähän vähemmän.

Keväällä matkattiin Lontooseen. Victoria & Albert -museossa käynnistä oli kulunut aikaa jo tovi, joten siellä oli käytävä. Nähtäväähän siellä(kin) on aivan tolkuttomasti. Pieni pettymys oli se, että William Morrisin töitä oli esillä niin vähän. Ehkä täytyy käydä Tukholmassa näyttelyssä…

Hetken mielijohteesta käytiin muotokuvamuseossa, vaikkei se ollut suunnitelmissa. Omalla tavallaan kiinnostava, vaikka suuri osa muotokuvista esittikin ihan outoja henkilöitä. Toki tuttujakin löytyi, niin kuin tämä Emily tässä.

Iloinen kuriositeetti tässä näyttelykäynnissä oli se, että löysin museokaupasta juuri sopivan esineen. Olin saanut toimeksiannon tuoda jotain kevyttä ja edullista hääkrääsää ja olin jo tovin katsellut, mistä löytäisin jotain muuta kuin mukeja. Toimeksiantajan mukaan tämä oli täydellinen löytö😉

Välillä siirryttiin Lontoon hälystä retkelle Stonehengeen ja Bathiin. Stonehenge on vaikuttava, vaikka kukaan ei ihan varmasti tiedä, onko se hautapaikka vai jonkinlainen sairaala vai jotain ihan muuta. Kuvista katsoen ei oikein edes hahmota, miten korkeita paadet ovat, sillä useimmiten kuvat ovat sellaisia joissa ei näy ihmisiä. Kuvassa nuo pienet täplät vasemmalla ovat meidän laillamme paikkaa ihmettelemään tulleita turisteja. Siitä voi pohtia mitakaavaa.

Bathissa minua kiinnosti kylpylää enemmän pukumuseo, joka oli hyvän kokoinen: ei ihan  pieni, mutta ei läkähdyttävän suuri. Suosittelen!

Minusta Lontoossa on mukava liikkua bussilla, vaikka metro yleensä onkin nopeampi. Bussimatka keskustasta Greenwichiin kesti hyvän tovin, mutta matkalla näki Lontoosta vähän erilaisen kulman. Greenwichiin mentiin oikeastaan pelkästään viuhkamuseon vuoksi. On aina hauska tutustua myös näihin vähän erikoisempiin museoihin. Aika hauska paikka ja siellä sai myös varsin maistuvan iltapäiväteen.

Tämänkesäinen Wiurilan kesänäyttely kiinnosti minua erityisesti, koska mukana oli myös tekstiilitaiteilijoita. Mutta löytyi sieltä muutakin kiinnostavaa, niin kuin edellisenäkin kesänä. Luulen, että Wiurilasta tulee vakiokohde.

Kesällä käytiin Keski-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla. Keski-Suomessa kohde oli tietenkin Jyväskylä ja Suomen käsityön museo: Pehmeetä touhua -näyttely.

Vähän erikoisempi kohde Etelä-Pohjanmaalla oli Maailman raitti, joka kuvastelee eri puolille maailmaa suuntautunutta siirtolaisuutta. Pohjanmaalta on lähdetty niin Amerikkaan ja Australiaan kuin Siperiaankin.

Amerikan rahoilla rakennettuun Hakalan taloon, sokerinleikkaajien parakkiin Australiasta ja Siperian taloon päästiin tutustumaan, mutta Kanadasta tuotu talo oli sen verran kesken, että sen sisätiloja voitiin kurkistella vain ikkunoista.

Aina tulee niitä näyttelyitä, jotka ajattelee käyvänsä katsomassa vähän myöhemmin, koska näyttelyaika on niin pitkä. Silkkaa harhaa! Kansallismuseon Barbie-näyttely oli listalla viikkokaudet, mutta loppujen lopuksi mentiin sinne vasta toiseksiviimeisenä päivänä. Ja jonotettiin, jonotettiin. Ehtipä tutkailla museon ulkopuoltakin harvinaisen hartaasti.

 

Yhden ainokaisen Barbien omistajalle näyttelyn nukkemäärä tuntui pyörryttävältä. Ja ne vaatteet, nehän tietysti olivat melkoisen huikeita. Museokaupasta lähti tulevia aikoja odottelemaan yksi Barbie – kun näyttely nyt sattui olemaan juuri sinä vuonna, kun ensimmäinen lapsenlapsi syntyi…

Otetaanpa loppuvuoden näyttelyistä esille vielä kolme, yksi Espoosta, yksi Helsingistä ja yksi Oulusta.

Espoon Emmassa Outi Pieskin näyttely on auki yli vuodenvaihteen, joten sen ehtii käydä katsomassa (mitä suosittelen) vaikka joululoman aikaan. Saamelaiskulttuuri on loppujen lopuksi monelle etelässä eläjälle aika outo, joten on  hienoa, että näyttely on näillä nurkilla.

Olen jo pitkään pitänyt Mirja Marschin töistä, joissa yhdistyvät tekstiili ja maalaus. Joten kun kohdalle osui Galleria Kajasteessa ollut näyttely, kävin ilman muuta katsomassa näyttelyn.

Marraskuun pimeillä piipahdettiin Oulussa ja ehdittiin sovittaa aikatauluun myös Anni Rapinojan näyttelyn katsominen. Edellisen kerran nähtiin Rapinojan töitä Vaasassa. Aina niitä katselee mielikseen.

Tässä kooste, josta jäi puuttumaan yhtä ja toista. Mutta aika paljon tähänkin mahtui, vai mitä?

 

 

Valikoituja terveisiä

Kesä oli hujahtaa ohi ennen kuin ehdin Fiskarsin kesänäyttelyä katsomaan. Ja nythän käsillä ovat aivan viime hetket käydä katsastamassa Greetings from Suomi.

Kun retkeilimme Fiskarsiin, oli jo perussyyssää: välillä vettä tuli paljon ja välillä vähemmän, mutta kosteaa oli koko ajan. Siksi oli mukava pelastautua näyttelyn suojiin. Nyt seuraa pieni kuvakavalkadi, jonka valitsin senhetkisten tunnelmien perusteella kummempia miettimättä.

Suomen leijona on arka aihe, josta saa aikaiseksi oikein kunnon rähinän, jos niikseen tulee. Mahtaakohan tämä Heikki Marilan tulkinta hermostuttaa erittäin perinteisestä tulkinnasta kiinni pitäviä?

Marila1

Teemu Kankaan Polun seuraaja on kyllä uskomattoman hyvä hämäys: näyttää puulta, vaikkei ole. Kyllä teki mieli koettaa, jos puun syyt tuntuisivat kuitenkin…

TeemuKangasPolunseuraaja

Jenni Roinisen ja Klaus Haapaniemen Arte Bloom -sohva on kaunis kuin mikä ja työn jälki on hieno.

JenniRoininenKlausHaapaniemiArteBloom

Suomi 100 -teemaa on rummutettu niin tehokkaasti, että minua ovat jo pikkuisen alkaneet kyllästyttää 100-kokoelmat. Siksi olikin mukavaa, että Liisa Jokisen Hel Looks – ei pelannut tällä sata-jotain-systeemillä. Kyllä erilaisia lookeja riittää! Kiinnostava kokoelma.

LiisaJokinenHelLooks1

Ja olipa hauskaa, kun joukosta löytyi tuttu, Jokkemaan Johanna Seppä, arkeologi ja  vapaavirkkaaja vailla vertaa.

LiisaJokinenHelLooks2

Piia Niemisen ja Helena Kallion Suden hetki – hienovaraista ja herkkää.

PiiaNieminenHelenaKallioSudenHetki

Outi Pieskin työt kiinnostivat – ehkä senkin vuoksi, että olin juuri lukenut kiinnostavan artikkelin saamelaiskulttuurista.

OutiPieskiOurLandOurRunningColors
Our land, our running colours
OutiPieskiGámmi
Gámmi

Syystä tai toisesta Kim Simonssonin työt kolahtavat, tässä Maja.

KimSimonssonMaja

Maikki Pekkalan Hiljaisten miesten laakso on vallan hilpeä. Kun palloa kääntää, on toisella puolen kesäversio hiljaisista miehistä.

MaikkiPekkalaHiljaistenMiestenLaakso

Kädentaitoihin hurahtaneena bongaan toki aina kaikki työt, jotka liittyvät erityisesti pehmeisiin materiaaleihin. Suden hetken lisäksi Fiskarsissa löytyi muutakin, tässä Lulu Halmeen Suomineidon uudet kujeet.

LuluHalmeSuomineidonUUdetKujeet

Ja oman open työt täytyy aina tsekata, oli sitten materiaali ja toteutustapa mikä tahansa. Kyllä on hienot sävyt tässä Piitu Nykoppin Connection-työssä. Tätäkin teki niin mieli hiplata, mutta maltoin mieleni.