Kestikievarin kautta Helsinkiin

Jos nykyään valitetaan teistä, niin tehtiin sitä ennenkin: matkustavaiset valittivat teiden kunnosta ja talonpojat tienpidon taakasta.

– Talonpojilla oli vastuullaan tietyt tienpätkät, jotka piti pitää kunnossa. Tiet oli jaoteltu kuntoisuusluokkiin ja tienpitovastuut määrättiin niin, että kukin sai  huollettavakseen sekä parempaa että huonompaa tietä, kertoo museo-opas Roosa Ruotsalainen, joka piti Glimsissä kiinnostavan opastuksen Kärrypoluista rautatiehen.

Kunnossapitoon liittyviä asioita vietiin usein käräjillekin, ja jos talonpojan katsottiin laistaneen velvollisuutensa, sakkosumma saattoi olla iso.

Kun rakennettiin siltoja, talonpoikien piti toimittaa rakennusmateriaaleja. Mahdolliset vastuut otettiin huomioon jo rakennusvaiheessa.

– Pölkyt merkittiin, ja näin tiedettiin, kuka oli vastuussa, jos pölkky petti alta, kertoo Roosa.

Kestikievarilta kuninkaantielle
Glimsin sijainti on ollut oivallinen: vain kivenheiton päässä Kuninkaantiestä.

Teitä kuluttivat sotilaat ja valtion asioissa liikkuvat, mutta kun aikaa kului, teillä näkyi muitakin matkustajia. Ihan noin vain ei kuitenkaan matkaan lähdetty, vaan mukana piti kantaa matkustuslupaa.

– Jos oli kyse pienemmästä matkasta, luvan kirjoitti pappi, pidemmälle matkalle tarvittiin lupa maaherralta. Matkustuslupa oli tärkeä, sillä ilman sitä ei saanut kestikievarista kyytiä.

Glimsissä kestikievari on ollut kolmeen otteeseen. Tilan sijainti Helsinkiin johtavan tien varrella Kuninkaantien läheisyydessä on ollut hyvä kestikievarinpidon kannalta.

Roosa Glimsin tuvassa
Kunnollisen kokoinen tupa oli Glimsissä tarpeen jo pelkästään kestikievaritoiminnan takia.

Kestikievarinpidolla oli talonpojan kannalta omat hyvät ja huonot puolensa.

– Kestikievarin isännän ja renkien ei tarvinnut lähteä sotaan ja isännällä oli myös anniskeluoikeus. Toisaalta kestikievarinpito oli hyvin säädeltyä ja talossa piti olla monenlaista tavaraa ja tarviketta, niin matkustavaisille kuin heidän hevosilleenkin.

Ja tietysti kestikievarissa piti olla kyytiä tarjolla. Talonpojilla oli kyyditsemisvelvollisuus, ja kun joku tarvitsi kyydin, ensimmäisenä lähti ajoon se, kenellä vuoro oli. Jos kaikki hollikyytivuorolaiset olivat ajossa, valjastettiin kievarin omat hevoset. Jos tämäkään ei riittänyt, vuoroon tulivat reservitilat, jolloin hevonen haettiin vaikka peltotöistä.

– Hollikyydit olivat isoja taakkoja, ja niistä yritettiin luistaa.

Pilttuun lattia
Tätä pilttuuta on käytetty, sen näkee jo lattiasta.

Kun Roosaa kuunteli, havahtui siihen, että vaikka ajat ovat muuttuneet, monia matkustukseen liittyviä seikkoja on säädelty hyvin samaan tapaan niin nyt kuin paljon, paljon aiemmin. Nykyään hotellissa täytetään lomake ja samaan tapaan ennen vanhaan kestikievarissa pidettiin päiväkirjaa, johon tulijat kirjoittivat tietonsa.

Kestikievarin päiväkirja
Tämännäköinen oli Glimsin kievarin päiväkirja.

Ja ihan samalla tavalla nytkin pitää huoneessa olla puhtaat lakanat, ruokaa tarjolla ja taksat selvillä. Jotkut asiat siis matkailussakin ovat oikeastaan pysyneet suurin piirtein ennallaan, vaikka hevoskyydillä ei liikutakaan. Kyytejäkin voi joutua odottelemaan ihan niin kuin ennenkin…

Kammari1
Glimsin kestikievarin kammari ei ollut ollenkaan hullumman näköinen.

 

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s